Journalismi, entäs sitten?

Journalismi, entäs sitten?

Viikko sitten törmäsin netissä monimutkaiseen, interaktiiviseen kuvaan, joka esittelee Donald Trumpin liiketoimintakytköksiä. En voinut olla ihastelematta Kim Albrechtin tekemää työtä ja hänen rakentamansa työkalun toimivuutta. Koska opiskelen nyt toiseksi viimeisellä yliopistokurssillani ohjelmointia ja datajournalismia, mietin kuinka paljon aikaa tuon kaltaisen interaktiivisen visualisoinnin tekemiseen oli kulunut. Kuulemma viikonlopun verran.

Olkoonkin, että Albrechtin visualisointi on mielenkiintoinen, se on myös puutteellinen. Klikkaus toisensa jälkeen huomasin miettiväni, miten nämä minulle esitetyt kytkökset vaikuttavat minuun tai oikeastaan yhtään mihinkään.Totta kai tiedän Trumpin kytköksillä olevan merkitystä, mutta Albrechtin kuva ei auttanut minua tämän merkityksen ymmärtämisessä.

Albrechtin visualisointi on kauniisti järjesteltyä tietoa ja sen jakamista, mutta siihen se jää. Se ei tarjoa käyttäjälleen kokonaiskuvaa. Ja kuten iso osa journalismista, se ei vastaa kysymykseen entä sitten.

Trumpin määräämä matkustuskielto ei koskee niitä seitsemää muslimimaata, joilla on liiketoimintakytköksiä Trumpiin “Entä sitten, miksi tämän pitäisi kiinnostaa minua?”

Ruotsissa lapsimorsiamet saavat asua yhdessä aikuisen puolisonsa kanssa “Entä sitten, miten tämä vaikuttaa minun elämääni?”

Saamelaisuutta käytetään Lapin matkailun markkinoinnissa “Entä sitten, miksi tämä on muka ongelma?”

Maalikuussa 2016 Yle A2 järjesti Turvattomuus-illan. Illan keskustelijoiksi Yle kutsui kansanedustajia, väkivallan uhreja, professoreita, poliiseja ja islamismin vastaisen, äärioikeistolaisen järjestön puheenjohtajan.

Ennen kuin A2-illan ohjelma oli edes alkanut, Yle sai osakseen ankaraa kritiikkiä siitä, että se antoi rasistisille organisaatiolle äänen. Yle perusteli valintaansa sillä, että se halusi kutsua eri ääripäitä edustavia ihmisiä ohjelmaan keskustelemaan yhteisestä huolenaiheesta. Tämä perustelu ei helpottanut Ylen ahdinkoa: nyt sitä kritisoitiin siitä, että se esittää äärioikeistolaisen mielipiteen olevan samanarvoinen suvaitsevaisuuden ja maahanmuuttopositiivisuuden kanssa.

Ylen toiminta normalisoi rasismia ja vihapuhetta. Rasistisen järjestön puheenjohtaja sai esittää oman mielipiteensä totena, yhtenä mielipiteenä muiden joukossa. Ja jos Ylen toiminta ei ollut vielä riittävän kyseenalaista, kyseenalaiseksi se muuttui viimeistään silloin, kun katsojat jätettiin yksin, ilman kokonaisukuvaa tai viitekehystä, heille tarjoillun tiedon kanssa.

 

Tällainen ei ole vastuullista journalismia.

Vastuullinen journalismi ei ainoastaan kerro uutisia ja mielipiteitä, vaan se suhteuttaa tiedon ja näkemykset osaksi kokonaiskuvaa. Vastuullinen journalismi ei jätä yleisöään yksin jaetun tiedon kanssa. Se auttaa yleisöä ymmärtämään, miksi jaettu tieto on tärkeää juuri heille.

Vastuullinen journalismi vastaa kysymykseen entä sitten.

 

Syksyn yliopiston kursseilla eräs lause teki minuun suuren vaikutuksen: “Uutisten on tiedon ohella tarjottava yleisölle keinoja, joiden avulla he voivat käsitellä maailman huolia.” Koska uutiskriteerit suosivat negatiivisia uutisia, huolen ja pelon kasvaminen on ymmärrettävää, ja kasvavassa uutisvirrassa myös huolen määrä kasvaa. Onko siis oikein, että jätämme yleisömme yksin tämän välittämämme huolen kanssa? Ei.

Mediamaisema ei ole enää samanlainen kuin ennen. Se on jo muuttunut. Muutos ei johdu kuitenkaan vain uudesta teknologiasta ja julkaisualustoista, vaan myös muuttuneesta yleisöstä, tarpeista ja odotuksista. Nämä muutokset ovat niitä, joihin meidän on reagoitava avoimuudella ja totuudenmukaisuudella. Siksi toimittajien on vastattava kysymyksiin miksi ja miten.

Uudelle yleisölle on tehtävä uutta mediaa. Enää journalismi ei pelkästään välitä tietoa, vaan myös suhteuttaa sen ihmisten elämään. Vain tällainen tieto saa aikaan kehittymistä, joka perustuu ymmärrykselle eikä olettamuksille. Kehittymistä, joka perustuu avoimuudelle eikä vaihtoehtoisille faktoille. Kehittymiselle, joka perustuu yleisön tarpeille eikä muuttuville tietoteknisille kikkailuille.

Jos me toimittajat unohdamme ihmiset ja keskitymme vain uusiin julkaisutapoihin, kenelle me teemme uutisia? Tuollaisessa tilanteessa voisimme omasta puolestamme kysyä: “Journalismi, entäs sitten?” Ja jos me toimittajat emme ota vastuuta tästä, voimme kysyä: “Sananvapaus, entä sitten?” Ja viimeiseksi, jos me toimittajat emme tee totuudenmukaisesta tiedosta relevanttia yksittäisen ihmisten kannalta, voimme kysyä: “Demokratia, entä sitten?”

Viimeisimmät postaukset

Ei kommentteja

Kommentoi