Kyseenalaista kaikki, myös uhrien tarinat

Kyseenalaista kaikki, myös uhrien tarinat

Yhteiskunnan epäkohtia tutkiessa ja juttua työstäessä toimittaja voi huomaamattaan kärsiä putkinäöstä tai jopa sokeudesta. Halumme tuottaa uutta, raakoihin faktoihin perustuvaa tietoa ja ymmärrystä on kova. Samalla haluamme myös saada tarinallemme inhimillisen tekijän – henkilön kertomaan omista kokemuksistaan. Tässä halussa piilee vaara.

Monimutkaisten ja kaukaisilta tuntuvien aiheiden ymmärtäminen on lukijalle helppoa, kun jutussa on ihminen, johon samaistua. Heitä kohtaan voimme tuntea empatiaa erityisesti silloin, kun he ovat altavastaajan asemassa. Ajatus siitä, että joku kehtaisi kyseenalaistaa uhrin kertoman, tunteita herättävän tarinan on vastenmielinen ja lähes ennenkuulumaton.

Toimittajan on kuitenkin tehtävä se.

Toimiessamme vallan vahtikoirina, meille annetun tiedon kyseenalaistamisessa ei ole mitään ihmeellistä. Se on ihan perusjuttuja. Valitettavan usein emme kuitenkaan osaa suhtautua samalla kriittisyydellä uhrien kertomaan.

SVT:ssä tutkivana journalistina työskentelevän Nils Hansonin mukaan toimittajien olisi omaksuttava työssään periaate siitä, että kaikki tieto on virheellistä kunnes toisin todistetaan. “Meidän on kyseenalaistettava myös se tieto, joka vahvistaa juttumme. Ellemme me tee sitä, joku muu varmasti tekee”, Hanson sanoi Göteborgin yliopistossa syksyllä 2016 pitämällään luennolla.

Hän jatkoi, että sokea luotto lähteisiin – olivatpa he kuinka haavoittuvaisessa asemassa tahansa – voi johtaa katastrofaalisiin lopputuloksiin, kuten julkaisun maineen tahriintumiseen tai pahimmillaan jopa sotaan yllyttämiseen.

Yksi suurimpia syitä siihen, miksi tällaisia lapsuksia tapahtuu on se, ettei mediataloilla ja freelance-journalisteilla ole yhtenäistä ohjeistusta laadun kontrollointiin. Tilannetta ei helpota se, että useimmiten ainoa henkilö, joka tarkistaa jutun on toimittaja itse. Kun kukaan ei ole maalaamassa piruja seinille ja kyseenalaistamassa jutun faktoja, heikko laadunvalvonta näkyy julkaistussa jutussa asti.

Viime viikolla kirjoitin umpikujaan ajautuneesta jutustani, jossa tutkin lapsiavioliittoja Suomessa. Työskennellessäni aiheen parissa ja tehdessäni haastatteluja huomasin sortuneeni samaan virheeseen: en ollut kertaakaan kyseenalaistanut sitä, miksi alaikäiset turvapaikanhakijat saattavat kertoa olevansa avioliitossa.

Tuntui suorastaan kammottavalta kyseenalaistaa nuoren tytön kertomaa tarinaa. Tarinaa, jonka voin hahmottaa sanoilla, mutta jota en voi koskaan täysin ymmärtää. Uhrin kyseenalaistaminen rinnastetaan helposti vähättelyksi tai jopa valehtelemisesta syyttämiseksi. Se on kuitenkin se, mitä toimittajan täytyy tehdä sekä jutun että uhrin uskottavuuden säilyttämiseksi. Sillä jos me emme tee sitä, joku muu tekee. Sen seuraukset saattavat olla rumaa katsottavaa.

Työssään toimittajan on uskallettava. Se tarkoittaa myös itselle epämiellyttäviltä tuntuvien kysymysten esittämistä. Oheinen lista auttaa vaikeimpien vaiheiden yli.

  • Ole yhteydessä kaikkiin lähteisiin niin aikaisin kuin mahdollista.

 

  • Kyseenalaista kaikkien lähteidesi antama tieto: Mikä on heidän vastuunsa? Miksi he eivät ole tehneet enempää asian korjaamiseksi? Ja ennen kaikkea, miksi he kertovat sinulle juuri tämän tarinan?

 

  • Ota työnteon periaatteeksi se, että kaikki tieto on virheellistä kunnes toisin todistetaan.

 

  • Tee selväksi, mikä ero on tiedolla ja totuudella.

 

  • Paneudu vähäpätöistenkin ja harmittomalta vaikuttavien tietojen yksityiskohtiin.

 

  • Mieti, miten voit varmistaa sen tiedon, joka ei mukana aineistossa.

Minä haluan nähdä ja uskoa siihen hyvään, mikä ihmisissä on. Siksi kaiken jatkuva kyseenalaistaminen on toisinaan väsyttävää, jopa lamauttavaa. Se on kuitenkin vaivan arvoista, sillä pyrin sekä ihmisenä että toimittajana merkityksellisen kokonaiskuvan luomiseen ja välittämiseen. Olkoonkin, että se on vain yksi osa totuutta.

Viimeisimmät postaukset

Ei kommentteja

Kommentoi