Mitä tähtitiede opettaa meille tekoälystä?

Mitä tähtitiede opettaa meille tekoälystä?

Kosmologeja kuunnellaan aina. Stephen Hawkingia pidettiin yhtenä aikamme suurimmista neroista. Suomalaisessa mediassa puolestaan aihetta kuin aihetta kommentoi poikkitieteellisyyden suomenmestari, kosmologi Esko Valtaoja. Kokeillaan siis tehdä myös tekoälystä hieman kansantajuisempaa, kosmologian avulla.

Monelle meistä tähtitiede tarkoittaa lähinnä satunnaista pään raapimista Trivial Pursuitin parissa. Tekoäly puolestaan on, näkökulmasta riippuen, joko kaiken kattava trendisana tai tiettyyn tehtävään määritelty neuroverkko. Itselleni se on jälkimmäistä, mutta ymmärrän myös, miksi suurin osa näkee asian toisin.

Mielestäni popularisoiminen, siis monimutkaisten asioiden muotoileminen ymmärrettäväksi on parasta, mitä kanssaihmiselle voi tehdä. Siksi haluan tässä kirjoituksessa antaa uutta tietoa ja uuden näkökulman molempiin: sekä kosmologiaan että tekoälyyn. Ja koska pelko myy, lähdetään liikkeelle uhkakuvien kautta.

Miksi emme ole törmänneet maapallon ulkopuoliseen elämään? Muodostaako tekoäly uhan?

Kysymys siitä, miksi emme ole kohdanneet maapallon ulkopuolista älyllistä elämää, kiteytyy juuri älyyn. Se kun ei välttämättä ole eloonjäämiskamppailussa kaikkein tärkein ominaisuus.

Bakteereilla menee hyvin ilman älyäkin, ja ne jäävät jäljelle, kun tämä niin kutsuttu älykäs laji on tuhonnut itsensä ydinpommeilla”, kirjoitti Stephen Hawking kirjassaan Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa vuonna 2001. Tämä saattaa olla myös syy siihen, ettei meihin ole otettu yhteyttä muista galakseista, vaikka siellä elämää olisikin. Se ei ehkä ole riittävän älykästä. Tai sitten se ehti kehittyä liian älykkääksi, hetkellisesti.

Nykyään moni lisää ihmiskuntaa uhkaavien asioiden listalle myös tekoälyn. Näin tekee esimerkiksi Elon Musk, Bill Gates sekä vuonna 2016 myös Hawking itse.

Pelkäämme – osin aiheesta ja aika usein aiheetta – sitä, mitä emme tunne. Sillä, onko tuo pelottava ja tuntematon oikeasti olemassa, ei ole merkitystä. Marsilaisten hyökkäys on aivan yhtä rationaalinen pelko kuin sota supertietokoneita vastaan. Molemmissa pelko on kuitenkin sama: jokin meitä älykkäämpi tulee ja pyyhkii meidät maailmankaikkeuden kartalta.

Kosmologialla ja tekoälyllä on toinenkin yhtymäkohta: singulariteetti.

Mikäli luotamme yleisesti hyväksyttyihin tieteellisiin teorioihin ja jätämme kemikaalivanahavainto-osaston omaan arvoonsa, yksi asia on selvä: ihmiskunnalla on singulariteetti sekä edessä että takana.

(Yhdestäkään asiasta ei olla tiedemaailmassa koskaan täysin yksimielisiä. Ja tiede korjaa itseään. Ja niin pois päin. Ollaan nyt kansantajuisia.)

Astrofysiikassa singulariteetti tarkoittaa aika-avaruuden vääristymää. Koska haluan ilmaista asian vähemmän Marvel-universumin hengessä, siteeraan Wikipediaa: singulariteetti tarkoittaa sitä, kun “jokin suure on äärettömän suuri, joten se ei käyttäydy tunnettujen fysiikan lakien mukaan”.

Yksinkertaistettuna: singulariteetissa ainetta on hyvin pienessä pisteessä ihan pirusti enemmän, kuin osaamme edes kuvitella. Näin arvellaan tapahtuvan esimerkiksi mustissa aukoissa sekä tietysti alkuräjähdyksessä.

Singulariteetti on myös siitä mielenkiintoinen ilmiö, että sitä on vaikea tutkia. Emme tiedä, mitä mustan aukon ytimessä tapahtuu, tai mitä oli ennen alkuräjähdystä. Singulariteetti on tila, jossa luonnonlait eivät päde. Siksi siitä on olemassa vain teorioita.

Teknologinen singulariteetti on analogia kosmologiaan.

Lause kuulostaa vaikeammalta kuin mitä se oikeasti on. Lainaan jälleen Wikipediaa: “Teknologinen singulariteetti tarkoittaa tulevaisuudentutkimuksessa hypoteesiä, jossa yli-inhimillinen tekoäly kiihdyttää ihmiskunnan teknologisen kehityksen ja sosiaalisen muutoksen niin nopeaksi, että singulariteettia edeltäneet ihmiset eivät pysty ymmärtämään tai mielekkäästi ennustamaan tulevaisuutta.”

Toisin sanoen: samalla tapaa kuin emme tiedä, mitä oli ennen alkuräjähdystä (singulariteetti astrofysiikassa), emme tiedä mitä tapahtuu, kun tekoäly ylittää meidän käsityskykymme (teknologinen singulariteetti).

Voimme siis ennustaa tulevaisuutta yhtä paljon, kuin osaamme kertoa ajasta ennen alkuräjähdystä. Ja teknologisen singulariteetin arvioidaan olevan mahdollista jo reilun 10 vuoden päästä.

Olemmeko niin sanotusti nesteessä?

Kosmologia antaa meille perspektiiviä tarkastella tekoälyä, mutta myös mahdollisuuden varautua sen luomaan uhkaan.

Koska emme tiedä, mitä teknologisen singulariteetin jälkeen tapahtuu ja onko se uhka kaikelle elämälle maapallolla, meidän tulee suunnata katseemme Tellusta kauemmaksi. Ihmiskunnan paras vakuutus on asuttaa avaruus. Ja ironian vuoksi: tämä ei tietenkään onnistu ilman tekoälyä.

Palataan vielä kerran Hawkingiin. Vuonna 2016 hän piti todennäköisenä, että jollakin tavalla me ihmiset onnistumme asiamme tällä planeetalla tyrimään. Edes hän ei antanut varmaa vastausta siihen, toheloimmeko ydinaseiden, ilmaston vaiko geneettisesti muunneltujen virusten kanssa. Kenties sittenkin tekoälyn kanssa. Mutta siitä hän oli varma, että toheloimme.

Olemme siis kahden singulariteetin välissä, ja kummankaan toiselle puolelle emme näe.

Tulevaisuudentutkimus on tärkeää siinä missä kosmologia tai neuroverkkotutkimuskin. Se auttaa meitä ymmärtämään, mihin olemme menossa, ja tekemään matkan mahdollisimman turvallisesti.

Tulevaisuuden ennustaminen on siis mahdollista, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Nykyisellä tietämyksellä voimme sanoa tekoälyn jälkeisestä ajasta varmuudella yhtä paljon kuin ajasta ennen alkuräjähdystä. Joka muuta väittää, on käärmeöljykauppias.

Viimeisimmät postaukset

Ei kommentteja

Kommentoi