Never let you go

Never let you go

Kaksi päivää sitten tajusin tehneeni esimiesurani suurimman virheen. Hyvät tarkoitusperät olivat konkretisoituneet huonona kohteluna, enkä ollut edes tajunnut sitä itse. Minun piti kuulla se maailman ujoimman ihmisen suusta.

Oula, hyvä ystäväni ja tiimimme designer, halusi keskustella kanssani kahdestaan. Minua vastapäätä istui nuori mies päällään huppari, jossa luki Purpose sekä World Tour. Hän kertoi minulle, että kaikesta tekemisestä on kadonnut merkitys, ja hänen saattaisi olla aika jatkaa eteenpäin.

En enää miellä sinua ystäväkseni.

Pysäyttäviä sanoja sellaisen ihmisen suusta, joka vielä reilu vuosi sitten soitti minulle keskellä yötä, kun ei tiennyt kenelle muullekaan soittaa. Jo viime viikolla Oula kysyi minulta, kuinka paljon olisin valmis tekemään töitä pitääkseni hänet tiimissä.

Kysymys ei ole helppo. Minun arvoihini ei sovi toisen ihmisen urakehityksen hidastaminen, eikä se, että tehdään työtä, josta ei pidä. En muista koskaan estäneeni ketään vaihtamasta työnantajaa, vaikka monta kertaa olisin halunnutkin. On väistämätöntä ja hyväksi, että parhaat meistä jonakin päivänä jatkavat eteenpäin.

Samalla tiesin, että en saisi itselleni parempaa designeria edes rahalla. Taitavamman saisin aivan varmasti, mutta en sellaista, joka ymmärtäisi tiimimme ja asiakkaidemme tarpeita paremmin. En myöskään sellaista, joka  tuottaisi juuri oikeaa laatua ja juuri oikeanlaisia ideoita – juuri oikeassa ajassa. Parempaa designeria juuri tähän hetkeen ei ole olemassa.

Jokainen esimies joutuu pohtimaan samaa kysymystä joskus: yksi parhaista tiimiläisistäsi ei enää tiedä, haluaako jatkaa. Mikä silloin on kaikille osapuolille paras ratkaisu? Mitä pitäisi tehdä? Mikä olisi oikein?

Yksi suosikkisitaattejani on Juice Leskisen kynästä: “Ei tärkeää se ole mä miksi lähden, on tärkeää vain se, mä miks en jää.” Kun joku sanoo haluavansa lähteä, jokin on muuttunut. Ongelmalla on aina juurisyy, ja vain juurisyyn selvittämällä voi sanoa, mitä pitäisi tehdä.

Meidän tapauksessamme minä olin muuttunut. Liian moni asiakas on viime aikoina harrastanut iltalypsyä ja projektin loppumetreillä pyytänyt lopputuotteeseen muutoksia toisensa perään. Liian monen asiakkaan maksu on viivästynyt, ja liian paljon. Liian moni uusista projekteista on edelleen paperilla sopimatta. Ja se näkyi minussa niin, että yritin ratkaista kaikki nämä ongelmat yksin, suorittamalla enemmän ja kovempaa.

Vaikka olin ajatellut tekeväni palveluksen kaikille ja kantavani taakan muidenkin puolesta, minusta oli tullut kylmän operatiivinen. Ja kun kaikki vastuu ja sen myötä mahdollisuus vaikuttaa katosi muiden arjesta, katosi myös tunne merkityksestä. Samalla minusta tuli etäinen ja asiakeskeinen. Se, mitä tein säästääkseni muita, olikin vain kuluttanut heitä enemmän. Palveluksesta oli huomaamatta tullut karhunpalvelus.

Jos minulla ja Oulalla ei olisi yhteistä historiaamme, emme olisi koskaan selvittäneet tätä ongelmaa. Olisimme todennäköisesti jatkaneet eri suuntiin, kummallakin vähän huono jälkimaku suussa. Ongelman ja sitä myötä ratkaisun löytäminen oli mahdollista vain siksi, että me molemmat tiesimme, mihin parhaimmillamme pystymme. Luotimme edelleen toisiimme. Se hyvä, mitä olimme tehneet aiemmin, kantoi meitä nyt.

Asiat muuttuvat vain sanomalla ne ääneen.

Vaikka vastuu ongelmanratkaisusta on tiimissämme sanattomalla sopimuksella annettu minun tehtäväkseni, Oula ratkaisi tämän ongelman puolestani. Omalta osaltaan tuomalla mieltä painavat asiat esiin, minun osaltani saamalla minut tekemään sen, mitä pitäisi. Sanoa asiat ääneen.

Oula, vastaan kysymykseesi julkisesti. Kuinka paljon olisin valmis tekemään töitä pitääkseni sinut tiimissä? Niin paljon kuin vaaditaan siihen, että sinulla on hyvä olla. Toivon, että saan olla mukana seuraamassa kehitystäsi. Ja kun jonakin päivänä saat paremman tarjouksen ja tartut siihen, onnittelen sinua. En aio estellä sinua. Mutta ystävänä en koskaan halua sinua menettää.

Viimeisimmät postaukset

3 Kommenttia
  • Liiisa Tenhunen-Ruotsalainen
    Julkaistu 10:45h, 22 tammikuun Vastaa

    Hieno kirjoitus luottamuksesta. Siitä on loppujen lopulta kysymys.

  • Jari Kostamo
    Julkaistu 06:19h, 24 tammikuun Vastaa

    Raikasta puhetta. Maistuu ihmiseltä.

  • Heidi Härkönen
    Julkaistu 16:41h, 10 helmikuun Vastaa

    Arvostan julkista itsearviointiasi ja kykyäsi palautua takaisin maanpinnalle, Ilman ihmisiä olemme vain sanoja paperilla.

Kommentoi