Tanssi kuin kaikki katsoisivat

Tanssi kuin kaikki katsoisivat

Askel ei vedä. Ryhti rapistuu, ranka on veltto. Ei tunnu mielekkäältä kutsua itseään tanssiin ja esiintyä tyhjille saleille. Kenen vuoksi vaivautuisin?

Enhän minä tietysti tanssija ole, en enää. Tänään kompasteli kirjoitus. Runosuoni tukkeutui eksitentialistisen kriisin kolesterolista: miksi ketään ei kiinnosta? Pääsiäisviikon lukijamäärät olivat pettymys. Boheemi taiteilija sisälläni antoi periksi ja masentui. Olin urbaani versio Hemingwayn viimeisten vuosien vainoharhaisesta ja masentuneesta ihmisrauniosta. Olin kärsivän elämäntapataiteilijan stereotypia.

Niin romanttiselta kuin kaikki tämä kuulostaakin, se ei valitettavasti ole kovin ammattimaista.

Boheemi taiteilija ei ole luovan työn ammattilainen. Määritelmä luovuudesta kyllä täyttyy: löysäranteisinkin pöytälaatikkorunoilija luo aina silloin tällöin jotakin uutta. Luovan työn ammattilainen sen sijaan tarkoittaa määritelmällisesti sitä, että hän elättää itsensä tuolla työllä. Uuden luomisen lisäksi täytyy olla riittävän tuottava. Sellaista, jonka luovuus riippuu tuulen suunnasta ja tähtien asennoista, kutsutaan ystävällisimmilläänkin vain harrastelijaksi.

Ammattimaisuus on kykyä tuottaa tuloksia silloinkin, kun ei huvita.

Tietenkin on turhauttavaa puristaa itsestään ulos jotakin, jos inspiraatio piilottelee kuin peikko korpikuusen kannon alla. Kukapa haluaisi esiintyä mielikuvitusyleisölle. Näiden kahden yhdistelmä saa helposti jättämään luomistyön väliin, “tämän kerran”, kuten itsellemme valehtelemme. Kun kukaan ei katso, taso laskee.

Valitettavasti taitavaksi tullaan vain harjoittelemalla. Tason nosto perustuu tylsän toistoon ja säännöllisen puuduttavaan epäonnistumiseen. Toisaalta paras aika harjoitella ja tehdä virheitä on juuri silloin, kun kukaan ei katso.

Tietenkään meistä kaikista ei ole tähän. Kaksi kolmesta painonpudottajasta kerää kertaalleen hukkaamansa läskin kolmessa vuodessa takaisin. Vain 6 % onnistuu yrityksessään lopettaa tupakointi. Uuden vuoden lupauksista 80 % on petetty helmikuun puoliväliin mennessä.

“Uskoitpa sitten onnistuvasi tai epäonnistuvasi – olet oikeassa.”
- Henry Ford

Inspiraation odottaminen on amatööreille. Ammattilaiset tekevät silloin kun täytyy, eivät silloin, kun siltä tuntuu. Ero on siinä, että ammattilaisilla on käytössään kaikki vuosien varrella opitut rutiinit ja metodit ammattitekniikat – joita amatööreillä ei ole.

Ammattimaisuutta on käyttää tietoisia menetelmiä sisäisen inspiraation löytämiseksi. Amatööri odottaa inspiraation ilmestymistä kärsivällisesti kuin seurakunta vapahtajaansa. Kuka tahansa voi olla luova, mutta luovan työn ammattilainen saa aikaiseksi.

Jos haluat tulla ammattilaiseksi, sinun täytyy päättää, ettet lopeta ennen kuin olet valmis. Kuvitteellisen yleisön edessä täytyy tanssia paljon. Vain niin löytää ne rutiinit, metodit ja tekniikat, joita ammattilainen työssään tarvitsee. Kukaan ei ojenna niitä sinulle. Tai vaikka ojentaisikin, et silti osaisi käyttää niitä ilman harjoittelua.

Menestyäksesi tarvitset kokemusta. Kokemus syntyy epäonnistumisesta, ja epäonnistuminen syntyy kokeilemisesta. Tee siis itsellesi palvelus ja lakkaa odottamasta inspiraatiota.

Palaan vielä tekstin alussa mainittuun eksistentialistiseen kriisiin. Lopettelen tätä kirjoitusta illalla yhdeltätoista. Ulkona on pimeää. Mutta arvaa mitä?

Vain se, mitä teet pimeässä, voi saattaa sinut valokeilaan.

Viimeisimmät postaukset

Ei kommentteja

Kommentoi